Vuosi sitten mökiltä.
Kävin tänään ystäväni kanssa tsekkailemassa sen Guy Ritchien ohjaaman kuuluisan leffan, Sherlock Holmesin jopa paikallisessa elokuvateatterissa. Elokuva oli ihan jees, tähditän sen joskus myöhemmin tulevassa postauksessa. Tärkeämpänä pidän sitä, mitä tapahtui leffan jälkeen.
Astuin teatterista ulos, huomasin pakkasen kiristyneen ja kirkkaiden tähtien kivunneen taivaan mustan samettiselle pinnalle. Hyräilin itsekseni, mieleni koheni ja puolijuoksin kotiin päin. Ylittäessäni luistinrataa, horjahdin liukkaalla jäällä ja jähmetyin tuijottamaan niitä. Kirkkaanvihreät, käärmeen lailla kiemurtelevat ja koko ajan muotoaan muuttavat revontulet. Kauneimmat mitä olen koskaan nähnyt! En olisi koskaan uskaltanut edes toivoa näkeväni pikkuruisen kylän yllä niin komeita revontulia..
En ehtinyt edes kotiin asti niiden hälvettyä, harmittaa kun olisi siskon kamerakin ollut kotona. Jatkoin hyräilyä ja hymyilyä aina kotiovelle saakka ja varmaan tästä uneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti