Osattiin Ruoholahteen ja hotellille, osattiin myös takas keskustaan, mutta siitä Nosturille... Ehdittiin me silti jonottaa hyytävässä tuulessa puolitoista tuntia ja jäätyä oikeasti pahemmin kuin vuosiin. Sisällä oliki euforinen olo kun pääsi lämpimään ja sai painavan takin narikkaan, vaikka joka kerta tuntuu yhtä pahalta jättää rakas takki naulaan ihan yksin.
Näytti siltä että saatiin tosi surkut paikat, mutta pikkuhiljaa odotuksen edetessä ja showtimen lähestyessä hivuttauduin paikalle, josta näin oikein hyvin. Ja keikan loppupuolella olin jo melkein aidalla, whoops.
 |
| kuva |
Se tunne, kun et _jaksa_enää_ hypätä enää kertaakaan ja silti jalkasi irtoavat maasta tasaisin väliajoin, etkä saa kurkustasi enää pihaustakaan, mutta huudat silti mukana kovempaa kuin koskaan.
Aluksi olin kyllä vähän pihalla koko keikasta, mutta encoressa Break Downin aikaan kyyneleet valtas mun silmät ja itkin ansiokkaasti Evolutionin ja Kowarete Iku Sekain ajan.
Ja Satoshi näytti paremmalta kuin koskaan.
Ikävä kyllä mä en vaivautunut ottamaan kameraa laukusta (jonka muuten virkkasin ihan ite keikkaa edeltävänä yönä!! ..se on ruma) joten ei kuvia.
Pure love
Pitäs alkaa taas suoriutua rautatieasemalle ja kohti kotia. Muistin tulomatkalla taas miks rakastan matkustamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti