keskiviikkona, heinäkuuta 22, 2009

no title 2

Päätin nyt että en päätä tämän kanssa yhtään mitään näin kiireessä ja stressaantuneena, joten pysykööt auki ja tulkoot ainakin vielä yksi postaus!

Eilen menin kaverille yöksi ja tämän täytyi lähteä jo yhdeksäksi töihin - mikäs siinä, ehtisinpähän tehdä kaiken kunnolla tänään. Olin jotenkin niiin väärässä. Huomenna lähtö on kahden aikoihin ja luulen että pakkailen ja pähkäilen vaatteita mukaan vielä puoli yhdeltä huomenna nukkumatta silmänräpäystäkään.

Kanarialta palanneet ystäväni lahjoittivat kumpainenkin minulle paidan lähiaikoina, toinen tuliaisiksi ja toinen koska rakastuin siihen paitaan päättäjäisissä kun lainailin sitä ahkeraan.


Älkää tuijottako huonoa selkääni [tai punaisia rintsikoita tai vihreitä yöhousuja], vaan noita söpöimmistäkin söpömpiä sinisiä paljetteja! Ihana, siis Kanarialta ties mistä.


Ja sitten tämä huppari [+ naamafail] =) H&M Young, en tiedä kuinka vanha/uusi on mutta minä rakastuin palavasti.

Juujuujuu kyllä itse leikkelin myös hiuksianikin mutta ero on niin vähäinen, että en pistä kuvia, eikä kyllä aikaakaan ole.

Palailen kuvioihin siinä elokuun 5. - 7. päivä ja ilmoittelen jos olen saanut blogin kohtaloa selville! Nokka kohti matkalaukkua ja pakkaamista, huomenna Ouluun Qstockiin, sunnuntaina Hämeenlinnaan ja joskus takaisin.
See ya!

perjantaina, heinäkuuta 17, 2009

In the cold you look so fierce but I’m warm enough

Mä en oikein tiedä mitä tehdä tämän blogin kanssa. Sinänsä on kivaa ajatella että vaikka tätä tuskin kukaan lukee, mä voin sitten isona tyttönä lukea teiniajan angstauksista, mutta sitten toisaalta tämä tuntuu niin hirmuisen turhalta. Kuitenkin mun mielessä pyörii oikeasti vain se yksi tyttö, mitä se tekee, missä se menee, mitä sille kuuluu. Mä en koskaan kirjoita siitä yhtään mitään. Mitä tällä blogilla tekee, jos ketään ei kiinnosta ja jos mä en edes kirjoita suoraan mun mietteitä?

time to lay claim to the evidence
finger prints sold me out
but our footprints wash away
From the docks downtown
and it’s been getting late for days
and I think myself deserving of
a little time off,
we can kick it here for hours and
just mouth off about the world
and how we know it’s going straight to hell
pass me another bottle honey, the Jaeger's so sweet
but if it keeps you around, then I’m down

Meet me on Thames Street
I’ll take you out, though I’m hardly worth your time
In the cold you look so fierce but I’m warm enough
Because the tension’s like a fire
We’ll hit
South Broadway in a matter of minutes
And like a bad movie, I’ll drop a line
Fall in the grave I’ve been digging myself,
But there’s room for two
Six feet under the stars

I should have known better than to call you out
[on a night like this, a night like this]
If not for you, I know I’d tear this place to the ground
[but I’m alright like this, alright like this]
I’m gonna roll the dice before you sober up and get gone
[I’m always in over my head]

Thames Street
I’ll take you out, though I’m hardly worth your time
In the cold you look so fierce but I’m warm enough

Because the tension’s like a fire
We’ll hit
South Broadway in a matter of minutes
And like a bad movie, I’ll drop a line
Fall in the grave I’ve been digging myself,
But there’s room for two
Six feet under the stars

time to lay claim to the evidence
finger prints sold me out
but our foot prints washed away
I’m guilty but I’m safe for one more day
overdressed and underage
[what a let down]
do you really need to see an id?
This is embarrassing as hell
[what a let down]
but i can cover for it so well
When we’re six feet under the stars

Thames Street
I’ll take you out, though I’m hardly worth your time
In the cold you look so fierce but I’m warm enough
Because the tension’s like a fire
We’ll hit
South Broadway in a matter of minutes
And like a bad movie, I’ll drop a line
Fall in the grave I’ve been digging myself,
But there’s room for two
Six feet under the stars

[whoa oh, whoa oh, whoa oh, whoa oh]
Six feet under the stars
[whoa oh, whoa oh, whoa oh, whoa oh]
Six feet under the stars

All Time Low - Six Feet Under the Stars

Me mennään nuttiksen kanssa nyt pienelle ajatuslomalle, otan pitkästä aikaa käyttöön sen ihanan mustan perinteisen päiväkirjan ja tsekataas sitten uusiksi mitä tälle tapahtuu. Viikonlopun yli mietiskelen, maanantaina nähdään!

sunnuntai, heinäkuuta 05, 2009

no title



Tänään on hyvä päivä.

Edes lattialle pudonnut lasi, nyrpeä kassantäti, ulkona olleet yhdeksän astetta lämmintä tai napakka pohjoistuuli eivät saaneet mieltäni laskemaan. Miksikö? Koska nyt alkaa kesälomani!
Viimeinenkin [okei tämä on viimeinen ennen ensi viikon lauantaita, joka on epävirallisesti viimeinen] työpäivä on takana ja elämä tuntuu hymyilevän!

Ainoastaan ulkona ruokaansa huutavat pikkukoirat ja sisällä remuava aikuinen ovat ryppynä rakkaudessani. Sitä en tiedä, mihin olen rakastunut mutta jotain sen täytyy olla ^.^

Hihi on minulla paljon asiaa, mutta kone tämä ei oikein toimi erityisen muikeasti ja sitä paitsi kaverini odottaa minua jo katsomaan Rakastunut Shakespearen =) Elämä on ihanaa kun on kesäloma.



Niinjaajuu ja sitten piti sanomani että hengissä ollaan vaikka ei siltä välttämättä siellä päässä tunnukaan kun ei tekstejä ilmaannu mutta joo. Olikohan vielä muuta.
Laitoin pari kuvaa kun niitä joku päivä otin.