Perjantaina majotuttiin Elinan mein hotellihuoneeseen, Pohjan Hovin presidenttisviittiin. Oli tosi makee paikka, eikä tilasta ollut puutetta! Pyörittiin aulassa ensin hetki ja törmättiin heti ekana Jay Slammeriin (Negative) ja vähän myöhemmin Larry Loveen (Negative).
Festarialueella löydettiin Iina ja jäätiin kyttäilemään Radio Rock-lavalle aitapaikkoja - turhaan. Uniklubi & Romantiikan Rippeet soitti siinä kaikessa rauhassa kun me punottiin juonia päästäksemme eteen, olin toki mukana myös keikalla ja mottailin Iinaa kun se kettuili hyvää vauhtia laulajan koreografioista ja .. kaikesta mahollisesta. Ennen Negativen keikkaa me tehtiin diili kolmen aidalla notkuvan tytön kanssa; ne jättäis Negativen jälkeen aidan kokonaan meille *w* Niin tehtiin ja hienon Negativen keikan jälkeen pääsin taas halailemaan kylmää metalliaitaa.
Sitten tuli Stam1na. Se oli huipuinta ikinä, ei sanat voi kuvailla sitä tunnetta joka mut valtasi, kun Muuri, Viisi Laukausta Päähän tai Kadonneet Kolme Sanaa lähti soimaan. Silloin olin elossa, enemmän kuin koskaan. Keikan jälkeen saatiin myös nimmarit käsivarsiin ja yhteiskuvia, mulla on Pexin ja Hyrden kanssa maailman kamalimmat kuvat nyt arkistoissa.
Käytiin myös tanssahtelemassa Dingon esiintymislavan etupuolella. Voi luoja sitä toimintaa :D
Jonne Aaron, Negative
Larry Love, Negative
Antti Anatomy, Negative
Pexi (ja Emil), Stam1na
Hyrde, Stam1na
Pexi, Stam1na
Hyrde, Stam1na
Tsekattiin meininki Hannibal & Joku Roti Mafiassa - paskaa - ja lähdettiin Lapin Kansa-lavan aidalle kun siinä tilaa oli. Jenni Vartiainen oli erittäin laimea ja Petri Nygård-huttu kuului hyvin toisenkin lavan eteen. Korvia särki sellaisesta raiskauksesta, mutta lopulta meidät palkittiin hienolla Michael Monroen lavashowlla! Joka kerta muistutan itteeni, ettei tuota arojänis-laulajaa kannata edes yrittää kuvata, mutta aina jotain kehnoja tekeleitä ilmestyy muistikortille.. Eheh.
Läkähdyttävän kuuma hotellihuone ei houkutellut, joten pyörittiin kaupungilla vielä hetki.
Jenni Vartiainen
Michael Monroe
Sonata Arctica siis kolmatta kertaa eturivistä ja taas se oli yhtä mahtava!
Spellgoth, Turmion Kätilöt
Mun eka Simerock oli siis vuonna 2008 ja tää oli toinen, viime vuonna kävin vaan Qstockissa. Tykkäsin tänä vuonna jopa enemmän, vaikka 2008 oli täynnä mun lempparibändejä - olihan ilmat nyt paremmat (aurinkoo, lämmintä, sunnuntaina sato aika pahasti mut sit paisto aurinko ja kuivuttiin hyvin).
Lemmikkimme Iina iloisena hippinä juhuu!
Huomenna torstaina hyppään bussiin ja matkaan pitkän tien Ouluun, siellä vietän Qstockia ja lähden Lappeenrantaan. Viikonlopuksi palaan taas pohjoiseen, mutta Kittilään sukulaisen häihin. Toivottavasti Qstock-postaus tulee nopeampaa kuin Simerock tuli (ja toivottavasti nopeammin kuin ilmestymätön viime vuoden Qstock-postaus.. :D).